maanantai 20. huhtikuuta 2015

tehokkaat opiskelumetodit, ohoi!

 | jep, tältä meidän keittiönpöytä ja/tai työhuone näyttää nykyään 24/7, voi huoh! | 

Moiks! Voin kertoa, että kaikenlaiset tehokkaat opiskelumenetelmät ovat just nyt vähän hakusessa mitä meikäläisen opiskeluun tulee ja se turhauttaa aikalailla - tiedän kyllä periaatteessa miten minun tulisi opiskella, jotta hyöty olisi paras mahdollinen, mutta käytännössä homma takkuaa. Tämähän se ongelmani on itse asiassa aina; tiedän monesti mitä tulisi tehdä, mutta en kuitenkaan osaa soveltaa tietoani käytäntöön. Onneksi tiedostan asian, joten minulla on vielä mahdollisuus yrittää tehdä asialle jotain.


Pääsykoematskussa on muutama sellainen artikkeli, joiden sisäistäminen tuntuu... no, todella työläältä, lähinnä koska niiden sisältö ei niinkään kiinnosta minua tai on esitetty sellaisella kielellä, etten vaan saan niistä irti samalla tavalla kuin muista artikkeleista. Ensimmäisellä lukukerralla luin aineiston läpi, toisella kertaa kirjotin todella laajat muistiinpanot ja nyt kolmannella teen ajatuskarttoja. Vielä pari vuotta sitten olisin ottanut tavoitteekseni pelkästään tekstin lukemisen miljoonasti, ulkoaopetellen, mutta tällä kertaa päätin käyttää enemmän aikaa tekstin ymmärtämiseen pelkän pänttäyksen sijaan.Tiedän, että minun pitäisi opetella kirjoittamaan todella tiiviit ja näpäkät muistiinpanot, ja että kaikkea ei todellakaan tarvitse ajatuskarttoihinkaan tunkea - mutta ai hemmetti miten hankalaa se on! Tiedon kriittinen tarkastelu ja tärkeän infon erottelu vähemmän tärkeäst, hyi. Vaikka tiedän toisin, koen silti kaiken tiedon olevan jollain tavalla oleellista ja kirjoittamisen arvoista ja pelkään, että siihen tulee kaatumaan tuo pääsykoe omalta osaltani. Tosin, olen myöskin yrittänyt tietoisesti olla stressaamatta vähemmän ja antamalla itselleni anteeksi enemmän - olen kyllä laatinut aikataulun mitä opiskeluun tulee, mutta en vaadi itseltäni kuitenkaan liikoja. Toisaalta tulee pohdittua, vaadinko liian vähän? No, joka tapauksessa, olen tässä opiskelun lomassa ehtinyt parin viikon aikana tekemään vähän sitä ja tätä...

Kuten käymään töissä
ja todistanut siellä yhden ja saman tunnin aikana miten tulee lunta, rakeita, sataa, ja aurinko paistaa. Olihan muuten sää, huhhuh!
  
Olen myös ehtinyt lenkkeilemään ja samalla bongailemaan kaikenmaailman keväänmerkkejä---

---sekä kauniita auringonlaskuja, joita tykkään kuvailla!

On myös ehditty leipomaan fetakinkkupiirakkaa, mikä on muuten ihan yksi suosikkipiirakkani--- 
 --- ja pelailemaan turtles kimbleä

Kyllä. Meiltä löytyy tämä peli, vaikka lapsia ei olekaan, ja sitä meillä myös pelataan... koska siis hei, en voisi ikinä kasvattaa lapsiani taloudessa, jota tätä peliä ei ole, öö. Mä perustelin tämän hankinnan H:lle selittämällä ihan vakavalla naamalla miten tärkeä osa lapsuuttani teinimutanttikilpikonnat ovat olleet (siis mähän en ole ikinä kimblestä tykännyt, tylsin peli ikinä, mutta jotenkin se on ihan erilaista kun ukkoina pomppii kilpparit -- periaatteessa tuon pelinhän voisi peitota ainoastaan prätkähiiret-versio, joka olisi vielä asteen verran coolimpi) ja että jos me saamme lapsia, eikä tätä peliä enää saa mistään, mä en voi elää sen tiedon kanssa, että olisin voinut ostaa sen pari vuotta takaperin. Että niin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti